sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Tapas- ja Olut-ilta

Perjantaina 21.4.2017 Hyvät Martat viettivät Tapas- ja Olut-iltaa Akateemisen Olutseuran kanssa. Ilta kului rattoisasti hyvässä seurassa oluita ja tapaksia maistellen.


Alkuruokana nautimme Gazpacho-keittoa ja bruschettaa To Øl Raid Beer -oluen kanssa.




Pääruokana meillä meillä oli tapas-lajitelma, johon kuului marinoituja sieniä ja oliiveja, maalaislihapullia, Manchego-juustoa, espanjalaista maalaismunakasta sekä tomaattista salaattia. Pääruoan kruunasi Mallaskuun American Pale Ale.





Jälkiruoaksi herkuttelimme mutakakulla ja jäätelöllä, samalla Eiran Juomien Mustikka Stoutia maistellen.

Kiitos Akateemiselle Olutseuralle ja kaikille osallistuneille hauskasta illasta!
 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

HyMin jäsenkysely 2017 on nyt täällä!



Uusi hallitusvuosi ja uusi hallitus!


HyMin hallitus on kiinnostunut jäsenistään ja siksi toivommekin, että HyMin jäsenet kävisivät vastaamassa vuoden 2017 jäsenkyselyyn.

Kyselyn tarkoituksena on kerätä uudelle hallitukselle tietoa järjestetyn toiminnan toimivuudesta, kehitysehdotuksista sekä uusista ideoista tuleville vuosille.

Vastaaminen kestää vain muutaman minuutin ja jokainen vastaus on tärkeä!

Jäsenkyselyyn pääset TÄSTÄ.


Keväiset terkut,
Hyvät Martat ry:n hallitus v.2017

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Haalarimerkkiompelua ja käsitöitä 26.4.

Tervetuloa virittäytymään vapputunnelmaan Hyvien Marttojen kanssa haalarimerkkiompelun ja käsitöiden parissa!

Ompelu/kässäilta järjestetään yhteistyössä Wiipurilaisen osakunnan Keskiviikkokahvien kanssa tutuissa kerhotiloissa Domus Gaudiumilla 26.4. klo 18:00 alkaen. Yhdistykseltä löytyy ompelutarvikkeita haalarimerkkiompelua varten. Myynnissä on myös Hyvien Marttojen haalarimerkkejä 5€/kpl. Voit tulla myös tekemään omia käsitöitäsi tai muuten vaan hengaamaan.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 24.4.17. Erinomainen tilaisuus ommella merkit haalareihin ennen vappua tai jatkaa keskeneräistä kässäprojektia ja tulla viettämään mukavaa iltaa niin uusien kuin vanhojenkin tuttujen parissa. Tapahtuma on jäsenillemme ilmainen.

Salaatti-ilta 27.4.

Tervetuloa kokkaamaan erilaisia salaatteja HyMin kanssa torstaina 27.4. klo 16.30 alkaen!
Illan aikana kokoamme kokonaisen aterian salaateista. Ilmoittaudu mukaan su 23.4. mennessä osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com. Kerrothan samalla mahdolliset ruokarajoitteet, jotka pyrimme mahdollisuuksien mukaan huomioimaan.
Paikkana Hyvien Marttojen kerhohuone (Leppäsuonkatu 11). Mukaan mahtuu 10 osallistujaa. Ilta on jäsenillemme ilmainen, muille 15 e.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Megazone-ilta

Tiistaina 11.4. Hyvät Martat olivat pelaamassa Salmisaaren liikuntakeskuksen Megazonessa. Muutamalle kyseinen lasertaistelupeli oli entuudestaan tuttu, mutta mukana oli myös ensikertalaisiakin. Pelasimme kaksi peräkkäistä peliä, joista HyM:in joukkue+parin pelaajan lisävahvistus voitti ensimmäisen!

Salmisaaren Megazone-pelialue oli kaksikerroksinen, eli pelissä oli yllättävän vaikeaa piiloutua laseraseiden säteiltä. Pelaajia oli myös reilusti, joten toisten joukkueiden pelaajia ei varsinaisesti tarvinnut etsiä pelialueelta. Haasteena oli juurikin suojautuminen - lasersäteitä tuntui tulevan joka puolelta! Myös tukikohtien tuhoaminen osoittautui haastavaksi, sillä niitä vahdittiin useamman pelaajan toimesta.

Megazone on lasertaistelun lisäksi myös liikuntaa. Pelialueella ei ole sallittua juosta, mutta labyrintissä seikkaillessa ja lasersäteitä väistellessä varsinkin kahden peräkkäisen pelin aikana ehtii tulla kuuma!

Oli mukavaa päästä käymään Megazonessa hyvässä porukassa ja tutustua lähes kaikille uuteen pelialueeseen. Kiitos kaikille mukana olleille!


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tapas/olut-ilta

Tervetuloa makuhermoja hiveleviin kahden järjestön ruokailtamiin
perjantaina 21. huhtikuuta klo. 19.00. Tule nauttimaan
espanjalaishenkisestä tapas-illallisesta, joka järjestetään
Akateemisen Olutseuran (AOS) ja Hyvien Marttojen (HyM) yhteistyönä.

Osallistumismaksu sisältää 3 ruokalajin illallisen sekä oluen (0,33 l)
kullekin ruokalajille. Illalliskortti (sis. juomat) maksaa (AOS, HyM)
jäsenille 21 euroa, muille 31 euroa. Alkoholiton illalliskortti
sisältää alkoholittoman oluen alku- ja pääruoalle ja maksaa (AOS, HyM)
jäsenille 13,70 euroa, muille 23,70 euroa. Molemmista järjestöstä
mukaan mahtuu 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta/ järjestö. Jos kiintiö
täyttyy nopeasti, on sitä mahdollista vielä kasvattaa. Varaamme
oikeuden muutoksiin oluiden osalta, riippuen Alkon valikoimasta.
Ilmoittautua voit oheisen linkin kautta.

Ilmoittaudu mukaan ja suorita maksu viimeistään perjantaihin 14.4. klo
24 mennessä. Maksa illalliskortti tilille FI73 1572 3000 3095 67
käyttäen viitenumeroa 5461. Iltamat järjestetään Alexander-tilassa
Domus Gaudiumilla (Leppäsuonkatu 11, Helsinki). Sisäänkäynti aukion
puolelta. Soita summeria "Alexander-osakunnat". Aulasta portaat alas,
ensimmäinen ovi vasemmalla.

Tervetuloa!

Tapas-menu:

Alkuruoka:
Gazpacho-keitto ja bruschetta - To Øl Raid Beer tai Mikkeller Drinkin'
the Sun (0,3%)
https://www.alko.fi/tuotteet/775394/To-l-Raid-Beer
https://www.alko.fi/tuotteet/754744/Mikkeller-Drinkin-the-Sun

Pääruoka:
Tapas lajitelma: marinoidut sienet ja oliivit
Maalaislihapullat
Manchego-juusto
Espanjalainen maalaismunakas
Tomaattinen salaatti sipulilla ja basilikalla - Mallaskuun American
Pale Ale tai Munkebo Högni American Pale Ale (0,0%)
https://www.alko.fi/tuotteet/931374/Mallaskuun-American-Pale-Ale
https://www.alko.fi/tuotteet/739084/Munkebo-H-gni-American-Pale-Ale

Jälkiruoka:
Mutakakkua ja jäätelöä - Eiran Juomat Mustikka Stout ja kahvi tai tee
https://www.alko.fi/tuotteet/770864/Eiran-Juomat-Mustikka-Stout

Ilmoittautumislinkki:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeUavQjMIu8634-Tf4li46J3JMxt0ke8x-nkuZpUPkcK_ifnQ/viewform?usp=sf_link

Voit liittyä Akateemisen Olutseuran jäseneksi osoitteessa:
http://blogs.helsinki.fi/olutseura/jaseneksi

Ja Hyviin Marttoihin osoitteessa:

http://hymartat.blogspot.fi/p/nain-liityt-jaseneksi.html