torstai 28. toukokuuta 2015

Aurinkoa, sydämen tykytystä, kaunista maisemaa sekä riemun ja kauhun kiljahduksia..



Seikkailupuisto KORKEE sijaitsee aivan Korkeasaaren eläintarhan läheisyydessä Mustikkamaalla. Paikalta löytyy pienemmille suunnatut Kanto-radat sekä aikuisten seikkailijoiden Latva-radat.




 Hyvät Martat haastoivat itseään parin tunnin ajan viidellä eritasoisella radalla. Ennen seikkailun alkamista saimme perusteellisen perehdytyksen turvavaijereiden käyttöön sekä radoilla liikkumiseen. Tuntumaa ratoihin otettiin vielä testiradalla ennen oikean koitoksen alkua.


Seikkailupuisto KORKEE haastaa vierailijat kiipeämään, roikkumaan ja liukumaan vaijeria pitkin. Esteet mittasivat paitsi fyysistä voimaa myös rohkeutta sekä tasapainoa.
Pisin vaijeriliuku on 70 m

Huimapäisimmät saivat nauttia Mustikkamaan maisemista noin 12 metrin korkeudessa.

Martta korkeella

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Tietoa uusille, vanhoille ja tuleville jäsenille..

Mikä ihmeen HyM ja miten siihen pääsee mukaan?

Hyvät Martat ry eli tuttavallisemmin HyM on nuorekas marttayhdistys, joka sukeltaa rohkeasti uusien kokemusten maailmaan. Yhdistykseemme ovat tervetulleita kaikki ikään, sukupuoleen, koulutustaustaan tai harrastuksiin katsomatta. Jäsenistämme löytyykin niin yliopisto- kuin korkeakouluopiskelijoita, vastavalmistuneita sekä jo pidempään työelämässä olleita, miehiä ja naisia.

HyM:in hallituksessa toimivat vapaaehtoiset, jotka ideoivat jäsenille mielenkiintoista ohjelmaa. Jokainen vapaaehtoinen on oma persoonansa, joten tapahtuma on aina tekijänsä näköinen. Ohjelmaa järjestetään ensisijaisesti jäseniämme varten, joten jos sinulla on joku tapahtumaidea, jonka haluaisit toteuttaa, älä epäröi laittaa siitä viestiä. Yksin ei tarvitse vastuuta kantaa, mutta sekin onnistuu jos haluat.

Tapahtumista ilmoitetaan blogissamme (Tapahtumat-sivu), facebookissa sekä postituslistalla. Mukaan pääset noudattamalla mainoksen ilmoittautumisohjeita. Useimmat tapahtumat ovat kaikille avoimia eikä jäsenyyttä vaadita.

Koska tapahtumien järjestäminen ei ole ilmaista, pyydämme usein ulkopuolisilta osallistumismaksun tapahtumiimme. Jos tapahtuma on kolmannen tahon, esimerkiksi yrityksen järjestämä, maksavat usein myös jäsenemme osallistumisesta. Jäsenyys kuitenkin mahdollistaa sen, että osallistumismaksu on usein edullisempi. Tällöin HyM sponssaa ihanille jäsenilleen osan kokemuksesta! Lähes poikkeuksetta itse järjestettävät tapahtumat ovat jäsenillemme ilmaisia.

Tapahtumiin on pääasiassa sitova ennakkoilmoittautuminen, sillä mikään ei ole inhottavampaa kuin huomata, että olemme mitoittaneet esimerkiksi leivontaillan raaka-aineet suuremmalle osallistujamäärälle kuin paikalle on saapunut. Sitova ilmoittautuminen tarkoittaa todellakin sitä, että jos ilmoittaudut tapahtumaan, sinulla on velvollisuus suorittaa mainoksessa ilmoitettu maksu tilillemme. Jos et pääse tapahtumaan, voit yrittää saada tilallesi toisen henkilön. Jos tapahtuma perutaan HyMin puolesta, esimerkiksi liian vähäisen osallistujamäärän takia, rahat luonnollisesti palautetaan!


Minkälaisia tapahtumia me sitten järjestämme? Vaikka mitä!

Kokkailemme ja leivomme yhdessä, tutustumme erilaisiin ravintoloihin kulinaarikerhossa, harrastamme käsitöitä käsityökerhossa ja kokeilemme erilaisia lajeja kuten tankotanssia, miekkailua sekä SUP lautailua. Excut ovat myös osa toimintaamme; olemme muun muassa vierailleet Vallila Interiorissa, GR8-keskuksessa sekä SPR:llä. Uuden oppiminen, tekeminen ja kokeminen yhdessä on meidän juttumme! Kiitos Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan meillä on kerhotila keittiöineen Domus Gaudiumilla Alexander-kerhotilassa, jossa onnistuu marttaillan jos toisenkin järjestäminen.





                              TERVETULOA MUKAAN KESÄN MARTTARIENTOIHIN!

tiistai 12. toukokuuta 2015

Golf-mailaa käteen 11.6.2015

Oletko aina halunnut kokeilla golfia, mutta et ole halunnut varata kallista green card -kurssia? Nyt on sinun tilaisuutesi päästä kokeilemaan lajia helposti, sillä Hyvät Martat lähtee tutustumaan golfin tekniikkaan ja pelaamiseen 11.6. klo 17-20 Laajasalon golfkentällä.

Ilta sisältää tunnin tekniikkaharjoitukset valmentajan opastuksella ja tutustumisen golfiin. Tekniikasta käydään läpi peruslyönti, chippi ja putti. Lisäksi puhutaan vähän säännöistä sekä pelataan kierros kentällä lainavälineillä, jolloin kaikkea oppimaansa pääsee kokeilemaan oikeassa pelissä 6 väyläisellä par-3 kentällä. Aikaa illan ohjelmaan menee kolmisen tuntia.

Ryhmään mahtuu maksimissaan 8 henkilöä, joten varaa nopeasti paikkasi! Kurssi toteutuu, mikäli saadaan 4 ilmoittautunutta.

Mukaan tarvitset ainoastaan sään mukaisen ulkoiluvarustuksen. Kentän kupeessa olevalta kesäterassilta saa kahvituksen lisäksi salaatteja, pizzaa ja virvokkeita.

Hyvä tietää:
  • HyM-jäsenille hinta on 25 e/hlö ja muille 35 e/hlö. Ilmoitathan, jos sinulla on jo mailat niin hintaa on mahdollista saada alemmaksi.
  • Ilmoittautuminen on sitova ja pyydämme osallistujia maksamaan osallistumismaksun mahdollisimman pian, kun HyM on vahvistanut ilmoittautumisesi.
  • Sitovat ilmoittautumiset 29.5. mennessä osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com. Ilmoitathan viestissä oletko Hyvien Marttojen jäsen.
  • 29.5. jälkeen tulleet peruutukset velvoittavat osallistujan suorittamaan osallistumismaksun kokonaisuudessaan tai etsimään korvaavan osallistujan.

Vielä ehtii ilmoittautua mukaan BALETTIIN!


Hyvät Martat lähtee tiistaina 3.11. klo 19 katsomaan Balettia Pieni Merenneito http://www.ooppera.fi/ohjelmisto/pieni_merenneito/4199 .
Esitys on Ooperan uutuus syksylle ja liput hupenevat nopeaan. Nyt on siis oiva tilaisuus varata kalenterista paikka syksyn kulttuuririennolle!

Hinta: HyM:n jäsenille 27 e, muille 37 e

- Ilmoittaudu mukaan viimeistään Helatorstaina 14.5 osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com.
- Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä oletko HyM:n jäsen.
- Ilmoittautumisesi jälkeen saat vahvistusviestissä maksuohjeet.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Vakiosamppanja, vuosikertasamppanja, rosésamppanja, Blac de Blacs, Blanc de Noirs…

Grand Champagne Helsinki 2015- tapahtumassa riitti Hyvien Marttojen lisäksi muitakin, sillä tunnelma Vanhalla ylioppilastalolla oli vähintäänkin tiivis. 




 Illan aikana opimme muun muassa, että samppanjan perusviinien rypäleitä ovat Pinot Noir, Meunier ja Chardonnay sekä että vain noin 7 % kaikista maailman kuohuviineistä on samppanjaa.

Maistelu tapahtui lipukkeilla, joita sai ostaa omiin tarpeisiinsa. Yhdellä lipukkeella sai 2 euron maisteluannoksen ja kallein maisteltava skumppa, jonka HyM bongasi oli kuusi lipuketta eli 12 euroa. Näillä ihanuuksilla on hintaa Alkon myymälässä 100–300 euroa/ pullo. 
Tämä kuuluisa kukkapullo on Art-Nouveau lasimestari Emilie Gallén käsialaa


Tapahtuma oli mukavaa ajanvietettä. Ilman suurempaa perehtyneisyyttä kuohuviinien maailmaan, viinien arvostelu jäi tasolle ”tää on parempaa kuin toi edellinen”, mutta kaikilla oli kuitenkin mukavaa. Innokkaimmat viihtyivät vanhalla samppanjaa maistellen ja rennosti jutellen tapahtuman sulkeutumiseen asti.
 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

En garde!

Hyvät Martat lähtee tutustumaan miekkailun saloihin Pasilaan 5.6. klo 18. Miekkailuun menee aikaa 1,5-2 h. Ohjelmassa mm. lyhyt lajiesittely, lyhyt lämmittely ja venyttely ja lyhyen lyhyt alkeiskurssi, jonka jälkeen pääsemme ottelemaan keskenämme sähköisellä merkitsijäsysteemillä.

Mukaan tarvitset ainoastaan sopivan joustavat urheiluvaatteet (t-paita ja verkkarit käy hyvin) ja sisätossut. Muut varusteet sisältyvät hintaan.

Osallistujamäärä on minimissään 10 henkilöä ja maksimissaan 15.

Hyvä tietää:
  • HyM-jäsenille hinta on 22 e/hlö ja muille 30 e/hlö.
  • Ilmoittautuminen on sitova ja pyydämme osallistujia maksamaan osallistumismaksun mahdollisimman pian, kun HyM on vahvistanut ilmoittautumisesi.
  • Sitovat ilmoittautumiset 22.5. mennessä osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com. Ilmoitathan viestissä oletko Hyvien Marttojen jäsen.
  • 22 5. jälkeen tulleet peruutukset velvoittavat osallistujan suorittamaan osallistumismaksun kokonaisuudessaan TAI etsimään korvaavan osallistujan.
Salin löytää parhaiten osoitteella Kyllikinkatu 10 Länsi-Pasilassa. Ratikka 7a ja b risteävät salin edessä Kyllikinportti-nimisellä pysäkillä. Pasilan asemalta on n 7 min kävelymatka. Lisätietoa Helsingin miekkailijoista

Nähdään Pasilassa!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Seikkailupuisto KORKEE

Nyt on KORKEE aika!

HyM lähtee haastamaan itsensä seikkailupuisto Korkeen radoille 27.5.2015 klo: 17.30.

Korkee on eläviin puihin rakennettu köysiseikkailupuisto, joka sijaitsee Mustikkamaalla Korkeasaaren eläintarhan läheisyydessä. Ryhmällemme on varattu kaksi tuntia aikaa seikkailla erilaisilla radoilla jopa 12 metrin korkeudessa. Mukaan pääsee 12 ensimmäiseksi ilmottautunutta. Ilmottaudu siis mukaan lähettämällä viestiä osoitteeseen hyvat.martat@gmail.com viimeistään 20.5.2015. Muista ilmoittaa oletko HYM-jäsen! Hinnat osallistujille ovat seuraavat

Opiskelija (HYM-jäsen) 15€
Muut (HYM-jäsen) 17€
Opiskelija (ei jäsen) 20 €
Muut (ei jäsen) 22 €

Infoa
  • Pieni sade ei haittaa seikkailua, mukaan kannattaa kuitenkin varata säänmukainen, normaali ulkovaatetus
  • Sandaalit, Crocsit jne eivät sovellu aktiviteettiin, vaan jalassa tulee olla tukevapohjaiset kengät
  • Roikkuvat nauhat ja esineet sekä pitkät hiukset tulee olla kiinni turvallisuussyis
  • Puistossa on kahvio (omakustanteinen) sekä tavaroille narikka
  • Aikuisille (yli 120 cm ja yli 7 vuotiaille) on tarjolla Latva-radat, joiden haastavuus vaihtelee. Korkeus 3-12 metriä, pisin vaijeriliuku 70 metriä.
  • Ratoja ei suositella raskaana oleville, liikunta-, näkö- tai kuulorajoitteisille henkilöille
  • Päihteiden vaikutuksen alaisena ja/tai ilman turvavarusteita radoille ei saa mennä
  • Jokainen kiipeilee omalla vastuullaan.
Maksuohjeet saat ilmottautumisajan päätyttyä. Muistathan, että ilmottautuminen on sitova! Lisätietoa ilmottautumiskäytännöistä täältä 
Lisätietoa puistosta löydät täältä