tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kulinaarikerho 27.5.

Hyvät Martat kävi tiistaina 27.5. tutustumassa etiopialaiseen ruokakulttuuriin ravintola Kuningatar Sabassa. Ennakkoon olimme kuulleet ruoan olevan vahvasti tulista, mutta listalta löytyi kuitenkin sekä tulisia että hieman miedompia makuja, jokaiselle siis jotakin. Myös sekä kasvis- että liharuokia oli tarjolla runsaasti, ja kaikki tilaamamme annokset keräsivät kehuja.

Alkuruoaksi  "Dabo" eli mahtavaa tuoretta leipää ja maustekastiketta.

Ehkä Helsingin paras lammasruoka-annos "Lega Tibs". Kuvassa myös jännittävän makuista insidera-lepää, jonka avulla ateria syötiin käsin.

Ei kommentteja: