sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Kirja- & kässäkerho 15.2.2022


Korona rajoittaa vieläkin mahdollisuuksia matkustaa maailmalla, mutta onneksi kirjallisuus tarjoaa tilaisuuden nojatuolimatkailuun. Kirjakerhon helmikuun teemana onkin matkustaminen. Tavalliseen tapaan valitset lukemasi kirjan itse. Lukemasi kirja voi olla matkakertomus tai -opas tai kirja, jossa matkustetaan paljon. Kirjan paikat, tapahtumat ja henkilöt voivat olla todellisia tai fiktiivisiä, oman makusi mukaan. Mikäli et tiedä, mistä aloittaa, löytyy viestin lopusta muutama vinkki.

Kirja- ja kässäkerhoon voi myös tulla lukematta mitään kirjaa esimerkiksi tekemään omaa käsityötä tai vain viettämään aikaa mukavassa seurassa. Mukaan ovat tervetulleita niin Hyvien Marttojen jäsenet kuin ei-jäsenet. Tapahtuma on maksuton.

Helmikuun kirja- ja kässäkerho järjestetään tiistaina 15.2. klo 18 alkaen. Tapaamispaikkana on Domus Gaudiumin (Leppäsuonkatu 11) kokoustila Groudon (ent. Seppele). Tapahtumaan järjestetään myös etäyhteys Jitsi Meet -sovelluksen* kautta. Linkki etäyhteyteen lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse tapahtumaa edeltävänä päivänä ilmoittautumisvahvistuksen mukana.

Voit ilmoittautua kirja- ja kässäkerhoon tällä lomakkeella. Ilmoittautumislomake on auki 13.2. asti. Jos huomaat tuota myöhemmin unohtaneesi ilmoittautumisen, nou hätä, voit ilmoittautua myös sähköpostitse. Lomakkeen suosiminen on kuitenkin toivottavaa.

Lomakkeen täytettyäsi saat heti ilmoittautumisvahvistuksen sähköpostiisi, minkä lisäksi ilmoittautuneille lähetetään muistutus tapahtumasta sitä edeltävänä päivänä. Muistutusviesti sisältää myös tapahtuman etäyhteyslinkin.

Mikäli sinulle tulee mitään kysyttävää kirja- ja kässäkerhosta tai joudut perumaan osallistumisesi, laita viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com.

*Jitsi Meet on ilmainen viestintäsovellus, joka ei vaadi rekisteröitymistä. Se toimii selaimilla sekä Android- ja Apple-laitteilla. Tietokoneessa Jitsi Meet toimii suoraan selaimella; klikkaa vain linkkiä. Puhelimella tai tabletilla Jitsiä voi käyttää Jitsi Meet -mobiilisovelluksen kautta tai selaimella.


Kirjavinkit:

Christian Rönnbacka ja Lars Candolin: Riskiretki : seikkailu muinaisilla reiteillä

Rikoskirjailijan ja historian harrastajan matka veneellä Tammisaaresta Hämeenlinnan kautta Pietarsaareen muinaisia reittejä pitkin. Tästä kirjasta voi ammentaa paitsi tietoa historiasta myös ideoita vaihtoehtoisiin tapoihin matkustaa Suomessa.


Riku Rantala ja Tuomas Milonoff: Madventures : uusi kansainvälisen seikkailijan opas

Mikäli suunnitelmissasi on koronapandemian loputtua ryhtyä harrastamaan reppureissaamista, näiden kokeneiden matkaajien opaskirjasta varmasti löytyy sinulle vinkki jos toinenkin.


Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Fiktiivisten matkakertomusten klassikko. Phileas Fogg lyö vetoa, että pystyy matkustamaan maailman ympäri vain 80 päivässä. Sitten jäljellä onkin vain väitteen todistaminen.


Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus

Rikosten kuningattaren raiteille sijoittuva klassikkodekkari. Junamatka Istanbulista Pariisiin katkeaa lumivyöryyn, jonka jälkeen paljastuu murha. Onneksi matkustajien joukossa on myös muuan Hercule Poirot.


J. R. R. Tolkien: Hobitti, eli Sinne ja takaisin

Matkailla voi myös kokonaan fiktiivisissä maailmoissa. Rauhalliseen elämään mieltynyt Bilbo Reppuli tempaistaan huimaan seikkailuun halki Keski-Maan. Hänen vastuksinaan eivät ehkä ole VR:n liikennöintiongelmat, mutta sitäkin enemmän peikot ja hiidet.

lauantai 29. tammikuuta 2022

Lauantaikässä jatkuu keväällä!


Lauantaikässä jatkuu jälleen helmikuussa. Kevään ensimmäinen tapaaminen on 12.2. klo 17 alkaen.

Koska HYY suosittelee toistaiseksi lähitapaamisten välttämistä, kevään ensimmäinen lauantaikässä järjestetään etätapaamisena Jitsi Meet -sovelluksen* välityksellä.

Tapaamiseen pääset liittymään tästä linkistä.

Lauantaikässään voit tulla tekemään omaa käsityötäsi tai myös ilman käsityötä vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia muiden osallistujien kanssa. Mukaan ovat tervetulleita sekä Hyvien Marttojen jäsenet että ei-jäsenet.

Tapahtuma on maksuton.

Tuttuun tapaan lauantaikässässä ei ole ennakkoilmoittautumista, vaan paikalle voi tulla ja sieltä voi lähteä omien aikataulujen mukaisesti. Tapahtumanjärjestäjä odottelee osallistujia noin puoli tuntia. Jos tiedät tulevasi myöhemmin, on siis hyvä ilmoittaa asiasta esimerkiksi Hyvien Marttojen sähköpostiin, jotta hän tietää olla häipymättä paikalta.

Myöhemmin keväällä lauantaikässää on tarkoitus järjestää joka kuun toisena lauantaina. Maaliskuusta eteenpäin pääsemme toivottavasti jälleen tapaamaan toisiamme kasvotusten Keskuskadun Robert’s Coffeessa.

Tulevat tapahtumapäivämäärät**:
12.3.
9.4.
14.5.

Mikäli sinulla tulee jotain kysyttävää lauantaikässään liittyen, laita viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com.

*Jitsi Meet on ilmainen viestintäsovellus, joka ei vaadi rekisteröitymistä. Se toimii selaimilla sekä Android- ja Apple-laitteilla. Tietokoneessa Jitsi Meet toimii suoraan selaimella; klikkaa vain linkkiä. Puhelimella tai tabletilla Jitsiä voi käyttää Jitsi Meet -mobiilisovelluksen kautta tai selaimella.

**Pidätämme oikeuden muutoksiin.

lauantai 22. tammikuuta 2022

Luistelemaan Tuusulanjärvelle


TAPAHTUMA PERUTTU

Joudumme valitettavasti perumaan luistelutapahtuman, koska reittiä ei ole saatu vielä auratuksi, eikä ole varmuutta onnistuisiko luistelu.

Tervetuloa luistelemaan yhdessä Hyvien Marttojen kanssa Tuusulanjärvelle sunnuntaina 6.2. klo 13:00 alkaen!

Tapaamme Järvenpään Rantapuistossa, joka on Tuusulanjärven retkiluisteluradan yksi aloituspiste. Rata on kokonaisuudessaan noin 18 km pitkä, mutta luistelemme reitistä vain osan, osallistujien toiveiden mukaan. Tarvitset mukaan omat luistimet. HyM tarjoaa osallistujille pientä evästä, mutta otathan mukaan oman juomapullon.

Tapahtumassa on säävaraus: Olosuhteet vaihtelevat järvellä ja mikäli rata on suljettu, tapahtuma perutaan. Tapahtuman järjestäjä tiedottaa tapahtumaan ilmoittautuneita tästä.

Ilmoittaudu tapahtumaan tämän linkin kautta viimeistään 4.2. Tapahtuman järjestäjä lähettää lisätietoa tapahtumasta ilmoittautumisen päätyttyä.

Tapahtuma on maksuton HyMin jäsenille. Ei-jäseniltä perimme 3 euron eväsmaksun. Voit ilmoittaa lomakkeella mikäli et halua eväitä, tällöin osallistuminen on ilmaista myös ei-jäsenille. Tapahtuman osallistumisrajoitus on 10 henkilöä. 

 

tiistai 18. tammikuuta 2022

Vuosikokous 2022



Hyvät Martat ry:n vuosikokous 2022 järjestetään keskiviikkona 23. helmikuuta klo 18:00. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat sekä valitaan yhdistyksen uusi hallitus.
Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Vetoamme kuitenkin osallistujiin ja toivomme, että kokoukseen osallistuttaisiin ajankohtaisen koronatilanteen vuoksi etäyhteyden avulla. Käytämme kokouksessa Jitsi Meet-sovellusta*.

Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan kokoukseen viimeistään su 20.2. tästä linkistä.
Kokoukseen ilmoittautuneille lähetämme ohjeet kokoukseen osallistumista varten, kokouksen asiakirjat sekä Jitsi Meet-linkin.

Helsingissä 18.1.2021
Hyvät Martat ry:n hallitus 2021

***

Oletko kiinnostunut toimimaan HyMin hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään eikä mitään erikoistaitoja vaadita! Saat lisätietoja ja voit esittää kysymyksiä Hallitustoiminta tutuksi -tapahtumassa 8.2. tai voit laittaa viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com. Vastaamme mielellämme kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen hallitustoimintaan. :)

***

Lisätietoja vuosikokouksesta:

  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen varsinaisella jäsenellä, nuorisojäsenellä, seniorijäsenellä ja yli 15-vuotiaalla perheenjäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle yksivuotiskaudelle (2022) ja kaksivuotiskaudelle (2022-2023).
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.

*Jitsi Meet on ilmainen viestintäsovellus, joka ei vaadi rekisteröitymistä. Se toimii selaimilla sekä Android- ja Apple-laitteilla. Tietokoneessa Jitsi Meet toimii suoraan selaimella; klikkaa vain linkkiä. Puhelimella Jitsiä voi käyttää Jitsi Meet mobiilisovelluksen kautta tai selaimella.


Jos sinulla on ongelmia tai kysyttävää etätapahtumaan tai Jitsiin liittyen, laita viestiä hyvat.martat(at)gmail.com.

Hallitustoiminta tutuksi & etäpeli-ilta




Kyllästyttääkö korona-aika? Kaipaatko mukavaa yhteisöä osaksi elämääsi? Haluatko oppia uutta ja mahdollistaa hauskaa toimintaa myös muille? Tule mukaan Hyvien Marttojen hallitukseen 2022! <3


HyMin vuoden 2022 hallitus valitaan VUOSIKOKOUKSESSA 23.2. Kuitenkin ennen sitä Hyvät Martat ry:n vuoden 2021 hallitus järjestää hengailuillan, jossa pääset kuulemaan minkälaista toimiminen HyMin hallituksessa oikein on. Tervetuloa siis 8.2. klo 18.00 rentoon etäpeli-iltaan, jossa HyMin vuoden 2021 hallituslaiset kertovat kokemuksiaan hallitustoiminnasta ja esittelevät omia tehtäviään. Tapahtumassa voit myös esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä HyMin hallitukselle. Laitamme hallituspesteistä vielä erikseen lisäinfoa ja esittelyä ennen tapahtumaa.

Keskustelun lomassa pelaamme erilaisia etäpelejä osallistujien mielenkiinnon mukaan. Luvassa on esimerkiksi yhteisen online-palapelin kokoamista ja piirustus- ja arvauspeli Skribbl.iota. Peleihin ei tarvitse erikseen kirjautua, riittää kun tulet linkistä mukaan pelialustalle; ihanan helppoa!

Tapahtumaan ovat tervetulleita sekä HyMin jäsenet että muut toiminnasta kiinnostuneet. Voit tulla ehdottomasti mukaan pelailemaan, vaikka hallitustoiminta ei ensisijaisesti kiinnosta sinua! Tapahtuma järjestetään Jitsi Meet -sovellusta apuna käyttäen ja kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ilmoittautumisajan päätyttyä.

Ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta viimeistään 6.2.


Lämpimästi tervetuloa mukaan! :)


torstai 13. tammikuuta 2022

Avoin kokous 2/2022



Tervetuloa osallistumaan Hyvien Marttojen hallituksen avoimeen etäkokoukseen 2/2022 ke 26.1. klo 19 alkaen.

Kyseessä on viimeinen kokous ennen 16.2. VUOSIKOKOUSTA ja uuden hallituksen valintaa! Loistava mahdollisuus tulla morjestamaan ja jututtamaan "vanhaa" hallitusta! :)

Kokouksen alustana käytämme Jitsi Meet -sovellusta. Kokouksen kesto 1-2 tuntia. Linkki kokoukseen lähetetään osallistujille sähköpostitse ennen tapahtumaa ilmoittautumisvahvistuksen mukana. Vahvistuksen yhteydessä toimitetaan lisäksi kokouksen esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja.

Mukaan ovat tervetulleita KAIKKI kiinnostuneet, kutsu on tarkoitettu juuri muille kuin hallituksemme jäsenille!

Ilmoittaudu mukaan etukäteen viimeistään ti 25.1. tästä linkistä.


Marttaterkuin HyMin hallitus 2021


maanantai 3. tammikuuta 2022

Avoin kokous 1/2022


Tervetuloa osallistumaan Hyvien Marttojen hallituksen avoimeen etäkokoukseen 1/2022 sunnuntaina 9.1. klo 18 alkaen. Kokouksen alustana käytämme Jitsi Meet -sovellusta. Kokouksen kesto 1-2 tuntia.

Linkki kokoukseen lähetetään osallistujille sähköpostitse ennen tapahtumaa ilmoittautumisvahvistuksen mukana. Vahvistuksen yhteydessä toimitetaan lisäksi kokouksen esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja.

Mukaan ovat tervetulleita KAIKKI kiinnostuneet, kutsu on tarkoitettu juuri muille kuin hallituksemme jäsenille! :)

Ilmoittaudu mukaan etukäteen viimeistään lauantaina 8.1. tästä linkistä.


Nähdään vuoden 2022 ensimmäisessä kokouksessa!

Marttaterkuin HyMin hallitus