maanantai 28. huhtikuuta 2014

Taimi-ilta

Torstaina 24.4. järjestettiin taimien kylvöilta HyM:n kerhotilalla. Kylvettävää riitti runsaasti seitsemälle osallistujalle: hernettä ja vihanneskrassia versokasvatusta varten, tomaattia ja chiliä sekä kahdeksan eksoottisen hedelmän siemeniä. Pitaijan, kumkvatin, granaattiomenan, vesimelonin, mandariinin, puutomaatin ja passionhedelmän siemenet oli otettu talteen kaupan hedelmätiskiltä hankituista hedelmistä. Herneitä liotettiin ennen kylvöä yön yli, mutta muut siemenet eivät vaatineet mitään esikäsittelyä. Siemenet kylvettiin tavalliseen kukkamultaan. 

Kylvö sujui ripeästi ja siemenet pääsivät pian aloittamaan kasvuaan osallistujien ikkunalaudoille. Hedelmätiskiltä peräisin olevien siemenien itävyydestä ja kasvumenestyksestä ei voi olla varma, mutta koska ne ovat käytännössä ilmaisia, ei epäonnistuneestakaan kokeilusta koidu taloudellista menetystä. Parhaassa tapauksessa voi saada ikkunalaudan koristeeksi pitkäikäisen huonekasvin, jonka kasvua on hauska seurata. Kannattaa kokeilla!


torstai 17. huhtikuuta 2014

Vierailu Vallilaan

HyM pääsi viikolla 15 vierailemaan Vallila Interiorin pääkonttorille. Viestintäntäkoordinaattori Lotta kertoi meille yrityksen historiasta ja suomalaisesta suunnittelusta tämän päivän Vallilassa. Pääsimme näkemään Vallilan showroomin, joka tosin oli juuri sillä hetkellä muutosten kourissa. Tämän ansiosta pääsimme kuitenkin kurkistamaan etukäteen tulevaan mallistoon, jota ei vielä oltu esitelty muulle maailmalle. Kankaat olivat upeita ja varmasti niiden pohjalta heräsi meille martoillekin uusia sisustusideoita. Pääkonttorin aulatilat olivat itsessään jo upean vallilaismaiset. Erityisesti WC-tilat tekivät suuren vaikutuksen. Miksei kotonakin voisi olla pientä luksusta arjen keskellä!




Suomalainen ruokailta vaihto-opiskelijoille

Huhtikuun alussa järjestettiin taas lähes perinteeksi muodostunut suomalainen ruokailta yhteistyössä ESN-HYY-valiokunnan kanssa. Paikalla oli liuta innostuneita vaihto-opiskelijoita, muutama valiokunnan jäsen ja innokkaita marttoja opastamassa vaihto-opiskelijoita ruuanlaiton pariin. Kiitos kaikille talkoolaisille avusta!

Illan aikana valmistettiin kolmen ruokalajin illallinen muutamalla variantilla. Alkupalana tarjoiltiin lohikeittoa ja sen rinnalla raejuustoista peltileipää, joka katosi nopeasti parempiin suihin. Peltileipä yllätti helpolla ja nopealla valmistuksella sekä herkullisella maualla. Kannattaa kokeilla kotonakin tätä marttojen herkullista reseptiä!

Peltileipä

5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
200g raejuustoa
4 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl rypsiöljyä

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva maitoon.
2. Lisää loput ainesosat ja kaada taikina pellille.
3. Anna taikinan kohota ja leikkaa se taikinapyörällä neliöiksi.
4. Paista 225-asteessa noin 10 minuuttia.

Pääruokana syötiin perinteisetä liha-makaronilaatikkoa, jonka ilmettä piristettiin laatikon pinnalle ripotelluilla tomaatti ja paprikakuutioilla. Kasvisversiona tarjoiltiin pinaatilla höystettyä makaroni-kasvislaatikkoa.

Jälkiruuaksi valmistettiin korvapuusteja ja pullataikinapohjaan leivottua mustikkapiirakkaa. Kaikki ruuat olivat todella herkullisia, kiitos siitä innokkaille vaihto-opiskelijoille!


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Raakaruokajälkkärit

2.4.2014 HyM:in kerhohuoneen keittiöön kokoontuu 15 innokasta raakaruokajälkkäreiden kokkailijaa. Raaka-aineina käytettiin muun muassa erilaisia pähkinöitä, manteleita, hedelmiä, taateleita ja avokadoa.  Raakaruokien pääajatuksen mukaisesti uunit ja liedet pysyivät kylminä. 


Raaka-aineista syntyi alkujuomaksi inkivääri-smoothieshotit, joista olikin hyvä jatkaa sitruuna-kookosruutuihin sekä inkivääri-gojipalloihin. Välipalaksi kokkailijat valmistivat avokado-suklaamoussea. Loppuhuipennus (ja osallistujien ehdoton suosikki) oli avokado-suklaakakku ja cashew-kerma.

Smoothie, joka sisälsi muun muassa sitruunaa, Lollo Rosso-salaattia sekä inkivääriä

Raikkaat makupalat sitruunasta ja kookoksesta
Suklaa-mousse, jonka eräs pääraaka-aine oli avokado


Avokado-suklaakakku, jossa koristeena goji-marjoja

Jälkkäreiden valmistamista tuli lisäksi seuraamaan SVT:ltä toimittaja sekä kameramies, jotka viihtyivät blendereiden ja sauvasekoitinten surinassa lähes tunnin verran.