Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikokous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikokous. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. helmikuuta 2023

Tule mukaan HyMin vuoden 2023 hallitukseen


Etsimme Hyvien Marttojen hallitukseen jälleen uusia jäseniä. Olisiko sinulla kiinnostusta lähteä mukaan hallitustoimintaan? Kaipaamme joukkoomme innokkaita tekijöitä, joilla on mahdollisesti uusia näkökulmia ja ideoita toimintamme kehittämiseksi. Hallitukseen voi liittyä vain yhdeksikin vuodeksi, jos useamman vuoden pesti epäilyttää. Uusi hallitus valitaan 23.2. klo 18 vuosikokouksen yhteydessä, lisätietoja vuosikokouksesta 2023 (Huomioi, että hallitukseen voi liittyä, vaikka ei pääsisi mukaan vuosikokoukseen).

Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla Hyyn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja Hyyn myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin. Tällä hetkellä monet opiskelijajäsenet ovat jo valmistuneet eivätkä ole enää Hyyn jäseniä. Tämä tarkoittaa, että nuorta verta tarvitaan! Lisäksi aina parempi, jos saat jonkin ystäväsi innostettua myös mukaan.

Erityisiä taitoja hallituksen jäsenenä ei tarvita, vaan innokas asenne riittää; tapahtumia voi sitten ideoida ja järjestää monenlaisia. Tapahtumien järjestäminen ei ole välttämätöntä vaan osa hallituksen jäsenistöstä keskittyykin enemmän hallituksen omien tehtävien hoitamiseen (esimerkiksi rahastonhoitaja). Hallitustoimintaan voi käyttää juuri niin paljon aikaa kuin itsestä hyvältä tuntuu ja mitä oma elämäntilanne aina kulloinkin mahdollistaa. Hallituksen jäsenenä tiedät ensimmäisenä tulevista suunnitelmista ja olet mukana päätöksenteossa. Hallituksen jäsenten kanssa kokoustamme noin kerran kuussa - kesällä kuitenkin myös lomailemme.


Vuoden 2022 hallituksessa meillä on ollut seuraavat pestit käytössä, mutta nämä myös vähän vaihtuvat vuosittain ja uusiakin voidaan tehdä:

  • puheenjohtaja: hallituksen kokoava voima, kutsuu koolle hallituksen kokouksen ja johtaa yhdistyksen kehittämistä hallituksen kanssa.
  • varapuheenjohtaja: toimii puheenjohtaja sijaisena ja avustajana tarpeen mukaan, voi kutsua koolle hallituksen kokouksen.
  • sihteeri: toimii hallituksen kokoussihteerinä ja laatii pöytäkirjat kokousten pohjalta.
  • taloudenhoitaja/rahastonhoitaja: huolehtii rahavaroista, omaisuudesta, kirjanpidosta sekä maksaa laskut.
  • tiedottaja: vastaa sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta ja viestinnästä muun hallituksen kanssa. Päivittää yhdistyksen viestintäkanavia.
  • ruokamartta: järjestää ruoka- ja kokkausiltoja valitun teeman mukaan.
  • kulttuurimartta: järjestää kulttuuritapahtumiin osallistumisia esimerkiksi teatterivierailuja, konsertteja ja museoreissuja.
  • kulinaarimartta: järjestää kulinaarikerhon tapaamisia, joissa käydään syömässä erilaisissa ravintoloissa ja ruoka-aiheisissa tapahtumissa.
  • käsityömartta: järjestää käsityöiltoja, joissa voi olla ohjattua toimintaa tai kokoonnutaan tekemään omia käsitöitä.
  • liikuntamartta: järjestää liikunta- ja hyvinvointiaiheisia tapahtumia.
  • Myös puutarhamartta on joinakin vuosina valittu: järjestää kasveihin liittyviä tapahtumia ja teemailtoja.
  • yhdenvertaisuus- ja ympäristömartta: edistää yhdenvertaisuuden toteutumista yhdistyksessä ja päivittää yhdenvertaisuussunnitelmaa. Huolehtii yhdistyksen ekologisista valinnoista ja niiden toteutumisesta.
  • Lisäksi häirintäyhdyshenkilö, tietosuojavastaava, sähköpostilistavastaava, jäsenluettelovastaava ja huoneistotoimikunnan kokousedustaja.

Vastailemme mielellämme hallitustoimintaan liittyviin kysymyksiin! Laita rohkeasti viestiä hyvat.martat(at)gmail.com :)


Marttaterveisin puheenjohtaja Veera & HyMin hallitus 2022

perjantai 20. tammikuuta 2023

Vuosikokous 2023 ja uuden hallituksen valinta


Hyvät Martat ry:n vuosikokous 2023 järjestetään torstaina 23. helmikuuta klo 18-19.
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat sekä valitaan yhdistyksen uusi hallitus.
Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Groudon-kokoustila (katutaso, Leppäsuonkatu 11, Helsinki). Kokoukseen voi osallistua myös etänä, käytämme tällöin Jitsi Meet-sovellusta*.

Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan kokoukseen viimeistään su 19.2. tästä linkistä.
Kokoukseen ilmoittautuneille lähetämme ohjeet kokoukseen osallistumista varten, kokouksen asiakirjat sekä tarvittaessa Jitsi Meet-linkin.

Helsingissä 20.1.2023

Hyvät Martat ry:n hallitus 2022

***

Oletko kiinnostunut toimimaan HyMin hallituksessa? <3
Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään eikä mitään erikoistaitoja vaadita! Lähetämme lähiaikoina lisätietoa erilaisista hallitustehtävistä ja vastaamme mielellämme kaikenlaisiin kysymyksiin asiaan liittyen.

***

Lisätietoja vuosikokouksesta:

  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen varsinaisella jäsenellä, nuorisojäsenellä, seniorijäsenellä ja yli 15-vuotiaalla perheenjäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle yksivuotiskaudelle (2023) ja kaksivuotiskaudelle (2023-2024).
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla Hyyn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja Hyyn myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.
*Jitsi Meet on ilmainen viestintäsovellus, joka ei vaadi rekisteröitymistä. Se toimii selaimilla sekä Android- ja Apple-laitteilla. Tietokoneessa Jitsi Meet toimii suoraan selaimella; klikkaa vain linkkiä. Puhelimella Jitsiä voi käyttää Jitsi Meet mobiilisovelluksen kautta tai selaimella.

Jos sinulle tulee mitä vaan kysyttävää vuosikokoukseen ja hallitustoimintaan liittyen, ole meihin yhteydessä hyvat.martat(at)gmail.com.

perjantai 4. helmikuuta 2022

Haluaisitko mukaan HyMin vuoden 2022 hallitukseen? :)


Etsimme Hyvien Marttojen hallitukseen jälleen uusia jäseniä. Olisiko sinulla kiinnostusta lähteä mukaan hallitustoimintaan? Kaipaisimme joukkoomme reippaita ja rentoja opiskelijoita, joilla on mahdollisesti uusia näkökulmia ja ideoita toimintamme kehittämiseksi. Hallitukseen voi liittyä vain yhdeksikin vuodeksi, jos useamman vuoden pesti epäilyttää. Uusi hallitus valitaan 23.2. klo 18 vuosikokouksen yhteydessä, lisätietoja vuosikokouksesta 2022 (Huomioi, että hallitukseen voi liittyä, vaikka ei pääsisi mukaan vuosikokoukseen).

Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYYn myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin. Tällä hetkellä monet opiskelijajäsenet ovat jo valmistuneet eivätkä ole enää HYYn jäseniä. Tämä tarkoittaa, että nuorta verta tarvitaan! Lisäksi aina parempi, jos saat jonkin ystäväsi innostettua mukaan!

Erityisiä taitoja hallituksen jäsenenä ei tarvita vaan innokas asenne riittää, tapahtumia voi sitten ideoida ja järjestää monenlaisia. Tapahtumien järjestäminen ei ole välttämätöntä vaan osa hallituksen jäsenistöstä keskittyykin enemmän hallituksen omien tehtävien hoitamiseen (esimerkiksi rahastonhoitaja). Hallitustoimintaan voi käyttää juuri niin paljon aikaa kuin itsestä hyvältä tuntuu ja mitä oma elämäntilanne aina kulloinkin mahdollistaa! Hallituksen jäsenenä tiedät ensimmäisenä tulevista suunnitelmista ja olet mukana päätöksenteossa. Hallituksen jäsenten kanssa kokoustamme noin kerran kuussa (kesällä kuitenkin myös lomailemme).


Vuoden 2021 hallituksessa meillä on ollut seuraavat pestit käytössä, mutta nämä myös vähän vaihtuvat vuosittain ja uusia voidaan tehdä:
  • puheenjohtaja: hallituksen kokoava voima, kutsuu koolle hallituksen kokouksen ja johtaa yhdistyksen kehittämistä hallituksen kanssa.
  • varapuheenjohtaja: toimii puheenjohtaja sijaisena ja avustajana tarpeen mukaan, voi kutsua koolle hallituksen kokouksen.
  • sihteeri: toimii hallituksen kokoussihteerinä ja laatii pöytäkirjat kokousten pohjalta.
  • taloudenhoitaja/rahastonhoitaja: huolehtii rahavaroista, omaisuudesta, kirjanpidosta sekä maksaa laskut.
  • tiedottaja: vastaa sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta ja viestinnästä muun hallituksen kanssa. Päivittää yhdistyksen viestintäkanavia.
  • ruokamartta: järjestää ruoka- ja kokkausiltoja valitun teeman mukaan.
  • kulttuurimartta: järjestää kulttuuritapahtumiin osallistumisia esimerkiksi teatterivierailuja, konsertteja ja museoreissuja.
  • kulinaarimartta: järjestää kulinaarikerhon tapaamisia, joissa käydään syömässä erilaisissa ravintoloissa ja ruoka-aiheisissa tapahtumissa.
  • käsityömartta: järjestää käsityöiltoja, joissa voi olla ohjattua toimintaa tai kokoonnutaan tekemään omia käsitöitä.
  • liikuntamartta: järjestää liikunta- ja hyvinvointiaiheisia tapahtumia.
  • Myös puutarhamartta on joinakin vuosina valittu: järjestää kasveihin liittyviä tapahtumia ja teemailtoja.
  • yhdenvertaisuus- ja ympäristömartta: edistää yhdenvertaisuuden toteutumista yhdistyksessä ja päivittää yhdenvertaisuussunnitelmaa. Huolehtii yhdistyksen ekologisista valinnoista ja niiden toteutumisesta.
  • Lisäksi häirintäyhdyshenkilö, tietosuojavastaava, sähköpostilistavastaava, jäsenluettelovastaava ja huoneistotoimikunnan kokousedustaja.

Vastailen mielelläni hallitustoimintaan liittyviin kysymyksiin! Laita rohkeasti viestiä hyvat.martat(at)gmail.com :)

Lisäksi 8.2. klo 18 järjestettävässä etäpeli-ilta & hallitustoiminta tutuksi -illassa pääsee rennossa tunnelmassa kuulemaan lisää hallitustoiminnasta tai muuten vain viettämään aikaa yhdessä pelaillen. Ilmoittautuminen sulkeutuu 6.2.

Marttaterveisin puheenjohtaja Veera & HyMin hallitus 2021

tiistai 18. tammikuuta 2022

Vuosikokous 2022



Hyvät Martat ry:n vuosikokous 2022 järjestetään keskiviikkona 23. helmikuuta klo 18:00. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat sekä valitaan yhdistyksen uusi hallitus.
Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Vetoamme kuitenkin osallistujiin ja toivomme, että kokoukseen osallistuttaisiin ajankohtaisen koronatilanteen vuoksi etäyhteyden avulla. Käytämme kokouksessa Jitsi Meet-sovellusta*.

Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan kokoukseen viimeistään su 20.2. tästä linkistä.
Kokoukseen ilmoittautuneille lähetämme ohjeet kokoukseen osallistumista varten, kokouksen asiakirjat sekä Jitsi Meet-linkin.

Helsingissä 18.1.2021
Hyvät Martat ry:n hallitus 2021

***

Oletko kiinnostunut toimimaan HyMin hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään eikä mitään erikoistaitoja vaadita! Saat lisätietoja ja voit esittää kysymyksiä Hallitustoiminta tutuksi -tapahtumassa 8.2. tai voit laittaa viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com. Vastaamme mielellämme kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen hallitustoimintaan. :)

***

Lisätietoja vuosikokouksesta:

  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen varsinaisella jäsenellä, nuorisojäsenellä, seniorijäsenellä ja yli 15-vuotiaalla perheenjäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle yksivuotiskaudelle (2022) ja kaksivuotiskaudelle (2022-2023).
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.

*Jitsi Meet on ilmainen viestintäsovellus, joka ei vaadi rekisteröitymistä. Se toimii selaimilla sekä Android- ja Apple-laitteilla. Tietokoneessa Jitsi Meet toimii suoraan selaimella; klikkaa vain linkkiä. Puhelimella Jitsiä voi käyttää Jitsi Meet mobiilisovelluksen kautta tai selaimella.


Jos sinulla on ongelmia tai kysyttävää etätapahtumaan tai Jitsiin liittyen, laita viestiä hyvat.martat(at)gmail.com.

torstai 13. tammikuuta 2022

Avoin kokous 2/2022



Tervetuloa osallistumaan Hyvien Marttojen hallituksen avoimeen etäkokoukseen 2/2022 ke 26.1. klo 19 alkaen.

Kyseessä on viimeinen kokous ennen 16.2. VUOSIKOKOUSTA ja uuden hallituksen valintaa! Loistava mahdollisuus tulla morjestamaan ja jututtamaan "vanhaa" hallitusta! :)

Kokouksen alustana käytämme Jitsi Meet -sovellusta. Kokouksen kesto 1-2 tuntia. Linkki kokoukseen lähetetään osallistujille sähköpostitse ennen tapahtumaa ilmoittautumisvahvistuksen mukana. Vahvistuksen yhteydessä toimitetaan lisäksi kokouksen esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja.

Mukaan ovat tervetulleita KAIKKI kiinnostuneet, kutsu on tarkoitettu juuri muille kuin hallituksemme jäsenille!

Ilmoittaudu mukaan etukäteen viimeistään ti 25.1. tästä linkistä.


Marttaterkuin HyMin hallitus 2021


maanantai 6. tammikuuta 2020

Vuosikokous 2020

Hyvät Martat ry:n vuosikokous järjestetään maanantaina 10. helmikuuta klo 18:00. Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila (osoite: Leppäsuonkatu 11, Helsinki). Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat sekä yhdistyksen uusien sääntöjen hyväksyminen. Vuosikokouksessa valitaan myös uusi hallitus.

Tarjoilujen järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumaan pe 7.2. mennessä tapahtumaan tämän linkin kautta.

Helsingissä 6.1.2020
Hyvät Martat ry:n hallitus

***

 Lisätietoja vuosikokouksesta:

  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä, perheenjäsenellä, seniorijäsenellä ja opiskelijajäsenellä sekä puhe- että äänivalta. 
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2020-2021 sekä hallituksesta eronneen jäsenen tilalle yksivuotiskaudelle 2020.
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
  • Hallitukseen voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä, joten kaikkien hallituksen jäsenien tulee maksaa täysi 40 euron jäsenmaksu, vaikka olisikin muuten oikeutettu opiskelijajäsenyyteen tai muuhun jäsenmaksualennukseen. Hallitus voi halutessaan tehdä päätöksen jäsenmaksujen erotuksen sponsoroinnista.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.
Oletko kiinnostunut toimimaan hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, eikä mitään erikoistaitoja vaadita. Lisätietoja saat esimerkiksi täältä  tai voit laittaa viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com. Vastaamme mielellämme kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen hallitustoimintaan.

maanantai 7. tammikuuta 2019

Vuosikokous 2019

Hyvät Martat ry:n vuosikokous järjestetään 6. helmikuuta klo 18. Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat. Vuosikokouksessa valitaan myös uusi hallitus ja yhdistyksen puheenjohtaja.

Tarjoilujen järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumaan ma 4.2. mennessä sähköpostiin hyvat.martat@gmail.com

Helsingissä 7.1.2019
Hyvät Martat ry:n hallitus


---------------------------------

Lisätietoja vuosikokouksesta:
  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä, perheenjäsenellä, seniorijäsenellä ja opiskelijajäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2019-2020 sekä hallituksesta eronneen jäsenen tilalle yksivuotiskaudelle 2019.
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
  • Hallitukseen voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä, joten kaikkien hallituksen jäsenien tulee maksaa täysi 40 euron jäsenmaksu, vaikka olisikin muuten oikeutettu opiskelijajäsenyyteen tai muuhun jäsenmaksualennukseen. Hallitus voi halutessaan tehdä päätöksen jäsenmaksujen erotuksen sponsoroinnista.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet

15.2.2018 kokoustettiin Hyvien Marttojen vuosikokouksen muodossa ja heti perään uusi hallitus kokoontui ensimmäisen kerran.

Vuodelle 2018 hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Saara, varapuheenjohtaja ja kässämartta Veera, sihteeri ja ruokamartta Laura, yhdenvertaisuus- ja ruokamartta Senja, liikunta- ja kansainvälisyysmartta Lotta, tilastovastaava ja kässämartta Maria sekä rahastonhoitaja Marja.

Koko hallituksen tavoitat osoitteesta hyvat.martat(a)gmail.com.

Järjestäytymiskokouksessa tehtiin myös päätöksiä, joista tärkeimmät on koottu tähän kirjoitukseen..

1) Jatkamme samoilla toiminnan painopisteillä kuin viimekin vuonna eli ruoka, käsityöt, kulttuuri, hyvinvointi ja yhdessäolo.

2) Pyrimme edelleen tarjoamaan HyMin omat marttaillat jäsenillemme veloituksetta. Tapauskohtaiset tiedot käyvät ilmi tapahtumailmoituksista, joten ilmoitus kannattaa lukea aina tarkasti läpi ennen kuin ilmoittaututuu (kts. kohta 4). Ei-jäsenille illan hinta on aiheesta riippuen 10-15€. Kolmannen osapuolen järjestämään toimintaan on usein osallistumismaksu, joka on edullisempi jäsenillemme. Jos et siis vielä ole jäsen, voimme suositella liittymistä lämpimästi. Jäsenyydestä voit lukea lisää täältä.

3) Osallistuminen Hyvien Marttojen järjestämään tapahtumaan on osallistujan omalla vastuulla. Kolmannen osapuolen tapahtumissa noudatetaan heidän ehtojaan. Jos tarvitset mukaasi henkilökohtaisen avustajan / tukihenkilön, on tämän henkilön osallistuminen HyMin omiin tapahtumiin ilmaista. Ilmoitathan asiasta kuitenkin tapahtumailmoittautumisesi yhteydessä.  

4) Lähtökohta on, että ilmoittautuminen tapahtumiin on aina sitoja. Jos osallistuja ei pääse paikalle, on hänellä velvollisuus maksaa mahdollinen, ennalta ilmoitettu osallistumismaksu tai hankkia tilalle toinen osallistuja. Jo maksettua osallistumismaksua ei palauteta ellei tapahtuma peruunnu HyMin päätöksellä.

5) Tulemme tarjoamaan tapahtumiimme osallistuneille ja toiminnastamme kiinnostuneille mahdollisuuden antaa palautetta nimettömänä. Tekninen työ palautejärjestelmän luomiseksi on kuitenkin vielä kesken. Palaamme asiaan kun kaikki on valmista.

Marttaterveisin,
Hyvät Martat ry:n Uusi hallitus

torstai 11. tammikuuta 2018

Tervetuloa vuosikokoukseen!

 Hyvät Martat ry:n vuosikokous järjestetään 15. helmikuuta klo 18. Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat. Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus.
Tarjoilujen järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumaan ma 12.2. mennessä sähköpostiin hyvat.martat@gmail.com
Helsingissä 11.1.2017
Hyvät Martat ry:n hallitus
---------------------------------
Lisätietoja vuosikokouksesta:
Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä, perheenjäsenellä, seniorijäsenellä ja opiskelijajäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2018-2019 sekä mahdollisesti hallituksesta eronneen jäsenen/eronneiden jäsenten tilalle yksivuotiskaudelle 2018.
Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi.
Hallitukseen voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä, joten kaikkien hallituksen jäsenien tulee maksaa täysi 40 euron jäsenmaksu, vaikka olisikin muuten oikeutettu opiskelijajäsenyyteen tai muuhun jäsenmaksualennukseen.
Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
Vuosikokouksessa valitaan myös kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.
 
Oletko kiinnostunut toimimaan hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, eikä mitään erikoistaitoja vaadita. Lisätietoja saat osoitteesta hyvat.martat(at)gmail.com.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Vuosikokous 15.2.17

Hyvien Marttojen uusi hallitus valittiin 15.2.17 järjestetyssä vuosikokouksessa.

Hallitukseen valitut jäsenet:
Saara, puheenjohtaja
Marja, varapuheenjohtaja, kulttuurimartta, kulinaarimartta
Laura, sihteeri, ruokamartta, puutarhamartta
Reetta, rahastonhoitaja, liikuntamartta
Maria, kässämartta
Senja, kädentaitomartta
Lotta, tiedottaja

Hallituksella on paljon ideoita tulevan vuoden ohjelmaa varten. Keväälle on suunniteltu mm. teatteria, pääsiäisaskartelua, käsityöiltoja, leffakäynti sekä erilaisia liikuntailtoja. Tervetuloa mukaan!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Kutsu Hyvien Marttojen vuosikokoukseen ke 15.2. klo 18

Tervetuloa vuosikokoukseen!
 
Hyvät Martat ry:n vuosikokous järjestetään keskiviikkona 15. helmikuuta klo 18. Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat. Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus. 
 
Tarjoilujen järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumaan ma 13.2. mennessä osoitteessa https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSe7q-8m1jvF8nkCDHXLnUecw3M0SJLAItZn7K63EoznQZMWLg/viewform
 
Helsingissä 31.1.2017
Hyvät Martat ry:n hallitus
  
---------------------------------
Lisätietoja vuosikokouksesta:
 
  • Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä, perheenjäsenellä, seniorijäsenellä ja opiskelijajäsenellä sekä puhe- että äänivalta.
  • Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2017-2018 sekä mahdollisesti hallituksesta eronneen jäsenen/eronneiden jäsenten tilalle yksivuotiskaudelle 2017.
  • Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi
  • Hallitukseen voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä, joten kaikkien hallituksen jäsenien tulee maksaa täysi 40 euron jäsenmaksu, vaikka olisikin muuten oikeutettu opiskelijajäsenyyteen tai muuhun jäsenmaksualennukseen.
  • Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.
  • Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.
  • Vuosikokouksessa valitaan myös kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä.
 
Oletko kiinnostunut toimimaan hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, eikä mitään erikoistaitoja vaadita. Vilpitön halu osallistua yhdistyksen toiminnan kehittämiseen ja tapahtumien järjestämiseen on tärkeintä. Hallituksessa toimiminen vaatii kohtuullista ajankäyttöä. Hallituksen kokouksia järjestetään noin kerran puolessatoista kuukaudessa kesää lukuunottamatta. Yksi kokous kestää noin tunnin. Yhdistyksen tapahtumia järjestetään noin 3 kertaa kuukaudessa. Olisi suotavaa, että jokainen hallituksen jäsen järjestäisi vähintään 2-3 tapahtumaa vuoden aikana.
 
Yhdistys tarvitsee vähintään puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan. Muille hallituksen jäsenille on viime vuosina annettu mielenkiinnon mukaan mm. seuraavanlaisia vastuita:
 
  • Kulinaarimartta: päävastuullinen kulinaarikerhon järjestelyissä. Ravintolavaraukset ja ilmoittautumisien koordinointi.
  • Ruokamartta: Päävastuullinen ruokailtojen ideoinnissa ja käytännönjärjestelyissä.
  • Tiedottaja: Blogin ja facebookin ylläpito.
  • Liikuntamartta: Liikunta-aiheisten tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt.
  • Kulttuurimartta: Kulttuuriaiheisten (teatteri, museo, ooppera, taidemuseo etc.) tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt
  • Kässämartta: Käsityöaiheisten tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt. Käsityökerhon pyörittäminen.
  • Sähköpostilistavastaava: Ylläpitää sähköpostilistaa, tähän tarvitaan yliopiston opiskelija, koska ylläpito hoidetaan yliopiston tunnuksilla.
Myös yksittäisten tapahtumien järjestämiseen ovat kaikki tervetulleita. Tämä ei ole vain hallituksen erioikeus. Pienikin apu on suurta.
 
Hallitustoimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Hallituksessa pääset parhaiten vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Voit järjestää juuri sellaisia tapahtumia kuin itse haluat.
 
Lisätietoja saat osoitteesta hyvat.martat(at)gmail.com.
 

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vuosikokouksen ja järjestöillan kuulumiset

Tammikuun lopulla Hyvien Marttojen jäsenet valitsivat hallituksen vuodelle 2016.

Tutuiksi tulleista martoista hallituksessa jatkavat Elina (työ- ja elinkeinomartta), Katri (ruoka- ja puutarhamartta), Maria (käsityömartta ja rahastonhoitaja), Marja (kulttuurimartta), Pia (liikuntamartta), Reetta (puheenjohtaja) ja Saara (sihteeri). Comebackin hallitukseen teki marttaystävämme Katja, joka vastaa tänä vuonna kulinaarikerhosta. Uutta iloista virtaa hallitukseen tuo Kati, joka hoitaa tiedottamisen.

Viikko aiemmin järjetetystä järjestöillasta uusi hallitus sai mahtavia tapahtumaideoita jäseniltä. Nyt hallituksella on paljon ideoita, joiden pohjalta suunnitella tämän vuoden ohjelmaa. Keväällä on odotettavissa ainakin vuosijuhla, amerikkalainen ruokailta ja vierailu Lush-kauppaan. Stay tuned!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Kutsu vuosikokoukseen 28.1. klo 18

Tervetuloa vuosikokoukseen!


Hyvät Martat ry:n vuosikokous järjestetään torstaina 28.1.2016 alkaen klo 18.

Kokouspaikkana on Domus Gaudiumin Alexander-kerhotila, Leppäsuonkatu 11, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 8 §:n määräämät asiat. Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus.

Tarjoilujen järjestämiseksi pyydämme ilmoittautumaan ma 25.1. mennessä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com. Ilmoitathan samalla, jos olet kiinnostunut hallitustoimesta ja kerrot mahdolliset allergiat ja erityisruokavaliot.


Helsingissä 4.1.2016

Hyvät Martat ry:n hallitus


---------------------------------
Lisätietoja vuosikokouksesta:

Yhdistyksen kokouksessa on kullakin yhdistyksen läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä, perheenjäsenellä, seniorijäsenellä ja opiskelijajäsenellä sekä puhe- että äänivalta.

Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudelle 2016-2017 sekä hallituksesta eronneen jäsenen/eronneiden jäsenten tilalle yksivuotiskaudelle 2016.

Hallitukseen valitaan 4, 6, 8 tai 10 jäsentä puheenjohtajan lisäksi. Ilmoitathan kiinnostuksestasi osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com.

Hallitukseen voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä, joten kaikkien hallituksen jäsenien tulee maksaa 40 euron jäsenmaksu, vaikka olisikin muuten oikeutettu opiskelijajäsenyyteen.

Vähintään puolet hallituksen jäsenistä olisi toivottavaa olla myös HYYn jäseniä, jotta myös jatkossa olisimme oikeutettuja HYY myöntämään kerhotilaan ja toiminta-avustuksiin.

Sihteeri ja/tai rahastonhoitaja voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.

Uusi hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran heti vuosikokouksen päätyttyä ja jakaa vastuutehtävät. Kannattaa siis miettiä jo etukäteen, mitkä vastuualueet voisivat kiinnostaa.

Vuosikokouksessa valitaan myös kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tarkastamaan kuluvan vuoden hallintoa ja tilejä. Ilmoitathan, jos olet käytettävissä tähän tehtävään osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com.

Oletko kiinnostunut toimimaan hallituksessa? Kaikki ovat tervetulleita omana itsenään, mitään erikoisia taitoja ei vaadita. Vilpitön halu auttaa ja osallistua yhdistyksen toimintaan on tärkeintä, koska yhdistystoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Kaikille pyritään löytämään omaan ajankäyttöön sopiva pesti.

Yhdistyksen tapahtumia on ollut edellisenä vuotena noin 3 kertaa kuukaudessa. Aina ei tietenkään tarvitse olla paikalla. Tämän lisäksi pidämme hallituksen kokouksia (osa sähköisesti). Näitä kokouksia oli viime vuonna 7, yksi kokous kestää keskimäärin tunnin riippuen käsiteltävistä asioista. Hallituksen kokouksissa suunnitellaan tulevia tapahtumia. Tapahtumille valitaan yleensä yksi päävastuullinen, joka koordinoi järjestelyjä muun hallituksen toimiessa apuna. Jokainen saa järjestää sellaisia tapahtumia kuin haluaa.

Yhdistyksen hallitukseen tarvitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja vähintään kaksi muuta jäsentä. Byrokratia keskittyy lähinnä neljälle ensin mainitulle, joten muiden jäsenten tärkein tehtävä on tapahtumien käytännönjärjestelyjen hoitaminen. Muille hallituksen jäsenille on annettu mielenkiinnon mukaan mm. seuraavanlaisia pestejä:
  • Kulinaarimartta: päävastuullinen kulinaarikerhon järjestelyissä. Ravintolavaraukset ja ilmoittautumisien koordinointi
  • Ruokamartta: Päävastuullinen ruokailtojen ideoinnissa ja käytännönjärjestelyissä
  • Tiedottaja: Blogin ja facebookin ylläpito
  • Liikuntamartta: Liikunta-aiheisten tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt
  • Kulttuurimartta: Kulttuuriaiheisten tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt
  • Kässämartta: Käsityöaiheisten tapahtumien ideointi ja käytännönjärjestelyt
  • Sähköpostilistavastaava: Ylläpitää sähköpostilistaa, tähän tarvitaan yliopiston opiskelija, koska ylläpito hoidetaan yliopiston tunnuksilla.
Myös yksittäisten tapahtumien järjestämiseen ovat kaikki tervetulleita. Tämä ei ole vain hallituksen erioikeus. Pienikin apu on suurta.

Hallitustoimintaan kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Hallituksessa pääset parhaiten vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Voit järjestää juuri sellaisia tapahtumia kuin itse haluat.

Lisätietoja saat osoitteesta hyvat.martat(at)gmail.com. Samaan osoitteeseen voit ilmoittaa kiinnostuksesi hallitustoimintaa kohtaan.