perjantai 27. maaliskuuta 2015

Garderobi

Me suomalaiset hankimme erilaisia vaatteita ja kodintekstiilejä noin 13 kilogrammaa vuodessa. Osa ostoksista on tarpeellisia, osa mielitekoja, jotka jäävät kaapin perälle odottamaan kohtaloaan. Suomessa syntyy vuodessa noin 10 kilogrammaa tekstiilijätettä henkilöä kohden. Tähän määrään sisältyy sekä huonolaatuista tekstiiliä että vielä täysin käyttökelpoista materiaalia.

Mitä sitten tehdä vaatteille ja tekstiileille, joille ei löydy käyttöä? Tähän Hyvät Martat pyrki vastaamaan 26.3 pidetyssä Garderobi-tapahtumassa. Garderobissa on kolme teemaa "Harkitse", "Korjaa" ja "Kierrätä",joiden pohjalta Hyvät Martat oli ideoinut työpajat. 

Harkitse!

Tekstiileillä on monenlaisia ympäristövaikutuksia elinkaarensa aikana. Ympäristöä vähiten kuormittava vaate on sellainen, joka meillä on jo kotona. Käyttämällä korkealaatuisia vaatteita, jotka kestävät kauan sekä harkitsemalla mitä ostaa, voi vaikuttaa siihen minkälaisen kuorman tekstiilijätettä jättää jälkeensä.  

Hyvät Martat halusi testata iltaan osallistuneiden tietoja Garderobin hengessä. Tietovisaan osallistuneiden kesken arvottiin martta-aiheisia palkintoja. 

 Korjaa!
Tuunaamalla vanhasta uutta
Tuunauspisteen tarvikkeet oli hankittu muun muassa kierrätyskeskuksesta. Tarjolla oli niin tekstiilivärejä, nauhoja,pitsejä kuin nappejakin. Uudenmaan Martat lainasivat iltaan ompelukoneen, nukanpoistajan ja silitysraudan. 

Kierrätä!

Vaatteet kiertämään!


Vaatteiden vaihtopöytää jokainen sai hyödyntää vapaasti. Kodittomat vaatteet eivät suinkaan päätyneet jätteeksi vaan kierrätettiin hyväntekeväisyyteen!

Lisätietoa aiheesta:

http://www.martat.fi/kodinhoito/garderobi/

Ei kommentteja: