keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Syötävän upeita saippuoita pukinkonttiin

Hyvien Marttojen jouluvalmistelut alkoivat joulukuun alussa saippuanvalmistuksen parissa. Päivi Juhlapalvelu Säihkeestä veti meille saippuaillan kerhotiloissamme Domus Gaudiumilla. Paikalle oli yhdistyksen iloksi löytänyt myös uusi kasvoja.

Saippuanvalmistus eteni pääpiirteissään näin: Ensin saippuamassa pilkottiin sokerikuution kokoisiksi paloiksi sulamisen nopeuttamiseksi. Ennen massan sulatusta mikroaaltouunissa, sekaan laitettiin väripastaa. Sulaneeseen massaan lisättiin tuoksuja tai esimerkiksi kahvia/hunajaa tuomaan saippuaan hoitavuutta. Tämän jälkeen massa kaadettiin muottiin ja annettiin kovettua kylmässä. Muottivalikoima oli laajentunut entisestään viime vuodesta, joten valinnan varaa riitti. Saippuoista tuli niin ihania, ettei niiden valmistusta olisi meinannut malttaa lopettaa. 

Saippuanvalmistusta Dommalla.
 Etualalla erilaisia väripastoja ja tuoksuja.

Muutama esimerkkejä laajasta muottivalikoimasta

Sulanutta massaa kaadetaan muottiin.
 Tässä kuvassa valmisteilla timantin muotoinen saippua.

Saippuoita irrotetaan muoteista.

Tässä osa illan upeista tuotoksista.
Jokainen osallistuja vei kotiinsa useamman saippuan.

Ei kommentteja: