perjantai 8. tammikuuta 2016

Kaupunkiverstas 7.1.2016

Vuoden ensimmäistä HyMin tapahtumaa vietettiin kaupunkiverstaassa (Kirjasto 10, Elielinaukio) tutustuen muun muassa 3D-tulostukseen. Alkuperäisen suunnitelman mukaan osallistujien oli tarkoitus tehdä magneetteja omista kuvistaan, mutta paikalle päästyämme saimme kuulla ettei magneettitarvikkeita ollut saatavilla. Hetken tilannetta arvioituamme, päädyimme siihen, että jokainen osallistuja sai halutessaan tehdä pienen 3D-tulosteen itselleen.

3D-tulostuksessa käytetään biohajoavaa, markkinoiden ekologisinta muovia, jonka tulostin sulattaa n. 200 asteeseen.

HyMin kuppikakun tulostamiseen kului n. 30 minuuttia. 

Kaupunkiverstaalla on erilaisia laitteita, joiden käyttöön voi varata ajan netissä. Illan aikana syntyi muutama pinssi sekä kaksi kauppakassia, joiden painatukset tehtiin vinyylileikkuria käyttäen.Katso kuvat facebook-sivuiltamme! 


Kiitos kaupunkiverstaan virkailijoille asiantuntevasta avusta!

Ei kommentteja: