lauantai 21. huhtikuuta 2018

Marttaliitto etsii opiskelijoita mukaan uuden tapahtuman kehittämiseen


Marttaliiton viestin voit lukea alta

- - - - - - - - - - - - -

Moikka opiskelija!

Tule mukaan kehittämään uutta tapahtumaa yhden päivän ajaksi! Palkaksi uusia tuttuja, ruokaa ja leffalippu!

Marttaliitto järjestää ensi syksynä ensimmäistä kertaa uuden opiskelijoille suunnatun tapahtuman, jota olemme parhaillaan kehittämässä. Tapahtuman teemana on resurssiviisas arki sekä kestävä elämäntapa. Kierrätys, ekologisuus ja niitä tukevat arjen taidot ovat siis tärkeässä roolissa. Tahtoisimme kuulla mitä juuri sinä tapahtumalta tahtoisit ja mitkä asiat sinua oikeasti kiinnostaisivat?

Järjestämme osana kehitystyötä työpajoja, joihin kutsumme sinut mukaan. Työpajat ovat kaksiosaisia ja ne koostuvat ryhmäkeskustelusta sekä yhteisideoinnista. Osallistumalla pääset vaikuttamaan uuteen tapahtumakonseptiin, tutustumaan uusiin ihmisiin, saat herkullista ruokaa sekä leffalipun. Mielipiteesi on meille erittäin tärkeä!

Oletko korkeakoulu- tai toisen asteen opiskelija, muuttanut tai muuttamassa vuoden sisällä ja asut pääkaupunkiseudulla? Hyvä, tahdomme sinut mukaan tapahtuman kehittämiseen!

Heitä minua maililla, ilmaise kiinnostuksesi ja kerro lyhyesti kuka olet niin kerron lisää! Nähdään pian! :)


Terkuin,
Kirsi Ranta
kirsi.ranta@martat.fi
puhelin: 050 353 9290


Ei kommentteja: